Ajatus teekkareiden omasta toimitalosta syntyi vuonna 1989, kun silloiset teekkarikiltojen puheenjohtajat selkiyttivät ajatuksiaan saunassa. Legendaarinen Rattorilupi oli mennyttä ja tarvittiin tilat kokoontumisia ja saunailtoja varten. Idea oli kuitenkin hyvin uhkarohkea ja sen toteuttamiseen tarvittiin paljon ponnisteluja ja taloudellista tukea.

Oulun Teekkariyhdistys ry ryhtyi tuumasta toimeen ja perusti rahankeruuta varten toimikunnan, joka onnistuikin tehtävässään varsin hyvin. Eräs taloa sponsoroinut yritys auttoi jopa talon rungon materiaalin valinnassa. Teräsrunkoisen talon ulkomuodoksi valittiin lopulta arkkitehti Mikko Mannbergin mielipiteitä herättävä näkemys. Talon nimestä piti järjestää kilpailu, mutta työnimenä käytetty ”Teekkaritalo” ehti vakiintua lopulliseksi nimeksi.

Pienten viivästysten jälkeen peruskivi muurattiin 15. toukokuuta 1992. Sitä oli muuraamassa myös hankkeen suojelija Pekka Vennamo. Alunperin oli tarkoituksena rakennuttaa talo täysin ulkopuolisin voimin, mutta tästä jouduttiin tinkimään ja rakennuksella kävi teekkareita talkoissa koko hankkeen ajan. Pääosa työvoimasta oli työvoimatoimiston velvoitetyöllistettyjä, joiden ansiota oli rakennustöiden ripeä eteneminen. Viralliset harjakaiset pidettiin lokakuun 2. päivänä 1992.

Keväällä ennen vappua 1993 oli Teekkari- ja talkoohenki huipussaan ja talo saatiin valmiiksi. Avajaisseremoniat pidettiin 15. toukokuuta, jolloin tuli samalla kuluneeksi vuosi peruskiven muurauksesta. Paikalle oli kutsuttu Pekka Vennamo ja 200 muuta kunniavierasta. Booli sekä kokonaisena grillattu sika maistuivat kaikille.